Aloitetaan nyt siitä, että tämä on ensimmäinen kertani kun kirjoitan blogia. Aikaisemmin olen ivaillut ystävälleni blogin pitämisestä enkä ole pitänyt siinä minkäänlaista ideaa. Mutta nyt ymmärsin mistä on kyse. Pystyn kertomaan kaikens sen mitä minulla on sydämmellani, päässäni tai vaikka varpaissani tänne ja pystyn luottamaan siihen että se ei muutu juoruksi. Kukaan ei tule täällä ikinä tietämään kuka minä oikeasti olen, enkä usko että ketään sen enempää kiinnostaakaan. Luottamukseni kavereihini on mennyt, niin monet henkilökohtaiset asiani ovat tulleet päivänvaloon luottaessani "ystäviini", jotka ovat luvanneet olla puhumatta mitään. Haluaisin luottaa heihin mutta en vain pysty. En halua ottaa istä riskiä että kaikki tietävät asiani. Pahinta tässä on se, että asun pienellä paikkakunnalla, kaikki meistä tietävät toisensa, enkä minä ole poikkeus.
Minua harmittaa ja vähän hävettää näin aluksi se, että puran tunteeni, salaisuuteni, kaikkeni joillekin henkilöille joita en edes tunne. Kaikki voivat lukea tätä. Joten toivon teidän ymmärtävän minua ja toivon ettette heti tuomitse. Olen Oikeasti mukava tyttö (ei saisi ikinä kehua itseään mutta..) joka haluaisi kaikkien tulevan toimeen keskenään. En pidä siitä että kaveriporukat ovat erikseen, vihaavat toisiaan sekä haukkuvat vuorotellen kaikkea mitä toisessa porukassa oleva on tehnyt. Itse olen joutunut, ja olen vieläkin , sellaisessa välikädessä, että hengailen molempien porukoiden kanssa ja minä saan kuulla ne haukut ja minua haukutaan ja kaikkea sellasta muutakin. Ei se ole kivaa. ei kenestäkään. Olen kyllä itsekin haukkunut suutuspäissään joitakin ihmisiä, mutta olen ottanut vastuun teoistani ja olen itse henkilökohtaisesti aina sanonut haukkumalleni henkilölle mitä olen hänestä sanonut. Enhän minäkään ole täydellinen.
Mutta jääköön jaarittelu tuollaisista nyt sikseen; olen aloittanut blogin, jotta saan purettua tunteitani. Minua voi kritisoida (se on ihan hyväkin että saa välillä nedatiivista palautetta) mutta olen tullut tänne puhumaan ihmissuhteista. Pojista ja tytöistä. Kaikesta mistä haluan saada ulkopuolisen kommentin. Kerron elämästäni ja niihin liittyvistä ihmisistä. Puhun asioista, joita ei saisi sanoa ääneen, mutta jotka siltä minulle kerrotaan. Päässäni on niin paljon omia, sekä muiden ongelmia, joihin haluan vastauksia. Tarvitsen vastauksia. En pysty käsittelemään kaikkea tätä vain oman pääni sisällä. Tarvitsen apua. Ja vaikka kukaan ei ikinä auttaisikaan minua, tarvitsen sen tietyn.. miten sen nyt selittäisi.. minun täytyy saada ne ajatuksen jonnekin muualle kuin pyörimään omassa päässäni. Minusta tuntuu että sekoan kohta kaikesta tästä. kaikki luottavat minuu (hyvä juttu kuitenkin) mutta en haluaisi olla kaikille se luottohenkilö. Minulla on omiakin ongelmia, mutta en pääse niihin käsiksi sillä haluan että läheisilläni on hyvä olla., joka johtaa taas siihen, että mietin heidän ogelmiaan, enkä yritä ratkoa omiani. Tämän on loputtava.
Muutan nimet ja paikat, mutta muuten olen täysin rehellinen kaikesta.
Tästä se siis alkaa. Olkaa ymmärtäväisiä, kiitos.
